pekkakorvenniemi

Korotettu rikesakko on julma tasavero

Syyskuun alussa rikesakot nousivat tasolle, joka on Euroopan ankarimpia. Ja nyt vain paria kuukautta myöhemmin hallitus  kaavailee taas niihin massiivista korotusta. Lisäksi tavoitellaan rahasammoksi valjastetun ylinopeusvalvonnan  puuttumiskynnyksen alentamista.

Tätä siis perustellaan valtion rahapulalla. Perustelu sotii Suomen perustuslain henkeä ja yleistä oikeuskäytäntöä vastaan. Pidän sitä ennenkuulumattoman moraalittomana.  Lainsäädännön henki on liikenneturvallisuuden parantaminen, ei rahan kerääminen valtion kassaan seurauksista piittaamatta. Nopeuden valvonta  automatisoiduilla sakkorysillä tai mittauksella liikkuvasta siviiliautosta satunnaisessa kohtaamisessa on verrattavissa lottoarvontaan, johon vain ajoneuvoilla liikkuvat ovat pakotettuja osallistumaan, kaikkein eniten ammatikseen ajavat. Sakko tulee pelkästä mittarilukemasta riippumatta siitä,  aiheutuuko vaaraa vai ei. Vastaavaa oikeuskäytäntöä tuskin hyväksyttäisiin missään muussa lainvalvonnassa. Liikennevalvonnassa sen voisi yleisen turvallisuuden nimissä hyväksyä kohtuullisella rikesakkotasolla kuten Saksassa, mutta ei satojen eurojen piilotasaverona valtion budjetin paikkaamiseksi. Uudessa hallituksen kaavailussa Suomessa rikesakko olisi 400 euroa 16-20 km/h ylinopeudesta, kun se Saksassa on 20 euroa! Saksan liikenneturvallisuus kestää hyvin vertailun Suomeen, vaikka siellä  sallitut nopeudetkin ovat paljon korkeammat. On siis turhaa yrittääkään selittää Suomen sakkojen korotusta liikenneturvallisuudella.

Sen sijaan ylikorkeilla rikesakoilla voi olla erittäin vakavia seuraamuksia, jotka usein jäävät pimentoon. Kyseessä on  sakko, joka ei riipu tulotasosta, joten rangaistus samasta rikkomuksesta on suhteellisesti paljon raskaampi pieni- kuin suurituloiselle.  Huono-onniselle köyhälle voi aiheutua taloudellinen katastrofi täysin tahattomasta ja vaarattomasta nopeuspoikkeamasta. Riski on suurin niillä, joilla ei ole varaa vakionopeussäätimeen. Seuraus kameratolpan välähdyksestä voi olla äkillisestä frustraatiosta johtuvia kontrolloimattomia ja liikennettä vakavasti vaarantavia käyttäytymisreaktioita. Toistuvissa epäonnisissa tapauksissa henkilön elämäntilanne saattaa jopa täysin murentua. Epätoivoinen syrjäytynyt ihminen ei enää piittaa omasta saati toisten turvallisuudesta. Itsemurhissa kuolee  vuosittain neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenteessä.. Todellisuudessa myös osa liikennekuolemista on itsetuhoisuudesta johtuvia, kuten tahallisia törmäyksiä rekan nokkaan.

Toiseksi, suurten sakkojen pelko lamaannuttaa liikenteen, sillä monet kuljettajat pudottavat nopeutensa paljon alle kulloisenkin rajoituksen.  Samalla ohitukset lisääntyvät, mikä vain huonontaa liikenneturvallisuutta. Keskinopeus ja sitä kautta tehokkuus  liikenteessä laskee ja hallituksen tavoittelema kilpailukykyhyppy toteutuu miinusmerkkisenä. Matkailijamääräkin romahtaa Suomessa entistä heikommaksi, kun maine maamme pohjoiskorealaistyylisestä sakotuksesta leviää. Kotimaan turistikin alkaa kaihtaa Lapin reissuja, kun saa ensimmäisen pikavoiton tässä julmassa sakkolotossa. Valtiontalouden viivan alle voi sakkojen korotuksesta jäädä lopulta miinusmerkki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

A - auto, asunto ja alkoholi
B - bensiini
C - cigarett
D - duuni
E - elintarvikkeet

Nuo ovat kaikki Suomessa ylitse pääsemättömiä asioita. Siksi niitä pitää vain verottaa raakemman jälkeen ja ilman järjenhäivää.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Sakkoja perustellaan valtion rahapulalla. Se sotii Suomen perustuslain henkeä ja yleistä oikeuskäytäntöä vastaan.

Nomeklaruura vihaa kansaa ja kansa ei luota päättäjiin. Päättäjät voivat katsoa peiliin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sakkojen tai virhemaksujen tulisi aina olla pelkästään rangaistuksiksi tarkoitettuja - ei valtion budjetin paikkaajia. Sillä jälkimmäisessä tapauksessahan valtio suorastaan toivoo enemmän rikkeiden tekijöitä, jotka jäävät kiinni ja tuottavat lisääntyvää kassavirtaa. Siinä ei ole järjen häivää.

USA:ssahan on esimerkiksi juuri siksi maailman eniten vankeja asukaslukuun nähden, että vankilat ovat pääsääntöisesti yksityistettyjä ja pyrkivät lobbailemaan oikeusistuinten kautta itselleen mahdollisimman paljon bisnestä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Aivan. Rikesakkojen korotus sotii vanhaa pohjoismaista oikeuskäsitystä vastaan. Sen mukaan se, mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla myöskään laki. Arkisemmin se ilmaistaan sanomalla, että nauriinvarasta ei hirtetä. Rikesakot langetetaan kai jokseenkin poikkeuksetta pienistä, uhrittomista rikkomuksista. Se, että valtio ryhtyy käyttämään näitä rahastuskeinona on lähinnä mielivaltaa ja sellainen on omiaan heikentämään luottamusta oikeudenkäyttöön. Hallitus voi kuvitella keksineensä helpon rahanansaintakeinon, mutta vaikutukset saattavat olla pahempia, kuin he kuvittelevat.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

On kerrassaan erikoista, että valtio on hakemassa rikesakon korotuksella omaan budjettiinsa katetta lisää 45 miljoonan euron verran. Olisiko ollut parempi säästää sakkoverotuksen sijaan ?

Muistelen tässä, että poliisijohtoa organisoitiin taanoin Sisäministeriön johdolla uudelleen säästöjen aikaansaamiseksi, mutta lopputulemana nämä saivatkin aikaan yli 20 miljoonan euron vuotuiset menot lisää säästöjen sijaan.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Väärin, ehdottomasti väärin ja oikeustajun vastaista.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Moi Pekka

Voisitko lähettää mulle sähköpostia alla olevaan osoitteeseen, niin jutellaan sitä kautta minun uusimmasta blogista?

pelisuomi@gmail.com

Toimituksen poiminnat